Kuoleman jälkeen
LÄHDE: Henkien Kirja 2010 INTERNATIONAL SPIRITIST COUNCIL
Toinen osa, luku III – Paluu ruumiillisesta elämästä Hengen elämään
1. Sielu kuoleman jälkeen, sen yksilöllisyys. Ikuinen elämä
2. Sielun eroaminen ruumiista
3. Häiriintymisen vaihe ruumiin kuoleman jälkeen
1. Sielu kuoleman jälkeen
149. Mitä sielulle [5] tapahtuu kuoleman jälkeen?
”Se palaa Hengeksi [2] eli henkien maailmaan [4], jonka oli tilapäisesti jättänyt.”
150. Säilyttääkö sielu [5] kuoleman jälkeen yksilöllisyytensä?
”Kyllä, se ei menetä sitä koskaan. Mitä se olisi, jos se sen menettäisi?
a) Kuinka sielu [5] säilyttää yksilöllisyytensä, kun sillä ei ole enää materiaalista ruumista?
”Sielussa [5] on vielä sille ominaista fluidia [10], joka on otettu planeetan ilmakehästä ja joka edustaa viimeisen ruumiillisen elämän ulkomuotoa. Sitä kutsutaan nimellä perispirit [7].”
b) Viekö sielu [5] mitään mukanaan tästä maailmasta?
”Sielu [5] ei vie mitään muuta kuin muiston ja halun mennä parempaan maailmaan. Tämä muisto on täynnä hellyyttä tai kitkeryyttä, sen mukaan kuinka sielu [5] elämänsä eli. Mitä puhtaampi elämä on, sitä paremmin ymmärtää, kuinka turhamaisia maan päälle jääneet asiat ovat.”
151. Entä mielipide, jonka mukaan sielu [5] palaa kuoleman jälkeen ”yleismaailmalliseen kaikkeuteen”?
”Eikö Henkien [2] ryhmä muodosta erään kaikkeuden? Eivätkö ne kaikki yhdessä muodosta maailman kokonaisuudessaan? Kun olette ryhmässä, olette sen jäseniä, ja teillä on silti aina oma yksilöllisyytenne.”
152. Mitä todisteita on sielun [5] kuoleman jälkeisestä yksilöllisyydestä?
”Eikö teillä ole tämä todiste saamienne kommunikaatioiden kautta? Jos ette olisi sokeita, näkisitte; jos ette olisi kuuroja, kuulisitte, sillä usein eräs ääni puhuu teille ja paljastaa teistä poikkeavan olennon olemassaolon.”
Ne, jotka ajattelevat, että kuoleman myötä sielu [5] palaa yleismaailmalliseen kaikkeuteen, ovat väärässä, jos ymmärtävät tämän samanlaiseksi kuin vesipisaran, joka palaisi valtamereen ja menettäisi yksilöllisyytensä. Ne sen sijaan ovat oikeassa, jotka ymmärtävät yleismaailmallisen kaikkeuden materiattomien olentojen ryhmäksi, jossa jokainen sielu [5] tai Henki [2] on yksi osanen.
Jos sielut [5] sekoittuisivat massaan, niillä olisi vain ryhmän ominaisuuksia, eikä mikään erottaisi niitä toisistaan. Niillä ei olisi omaa älykkyyttä eikä kullekin ominaisia ominaisuuksia. Henget [2] kuitenkin vahvistavat kaikissa kommunikaatioissa tietoisuutensa minästään/yksilöllisyydestään ja erään riippumattoman tahdon. Kaikkien kommunikaatioiden aikana ilmenevä loputon vaihtelevuus on yksilöllisyyden seuraus. Jos kuoleman jälkeen olisi vain se, mitä kutsutaan suureksi Kaikkeudeksi, se absorboisi kaikki yksilöllisyydet, jolloin tämä suuri Kaikkeus olisi tasalaatuinen, jolloin myös kaikki vastaanottamamme kommunikaatiot olisivat samanlaisia. Kun kerran tuolla puolen tapaa hyviä ja pahoja olentoja, tietäviä ja tietämättömiä, onnellisia ja onnettomia, iloisia ja surullisia, kevytkenkäisiä ja harkitsevia jne., on selvää, että ne ovat erillisiä olentoja.
Yksilöllisyys näyttäytyy ilmeisimmin silloin, kun nämä olennot todistavat henkilöllisyytensä kiistämättömillä merkeillä ja henkilökohtaisilla yksityiskohdilla, jotka viittaavat elämäänsä maan päällä ja jotka voidaan vahvistaa. Sielun [5] yksilöllisyys on opetettu teoreettisesti niin kuin jokin uskonkappale, mutta spiritismi[1a] muuttaa sen ilmeiseksi ja tietyllä tavalla kouriintuntuvammaksi.
153. Miten ikuinen elämä tulee ymmärtää?
”Hengen [2] elämä on ikuinen; ruumiillinen elämä on väliaikainen ja ohimenevä. Kun ruumis kuolee, sielu [5] palaa iankaikkiseen elämään.”
a) Eikö olisi tarkempi ilmaisu sanoa ikuiseksi elämäksi puhtaiden Henkien [2] elämää, jotka saavuttivat täydellisyyden tason, jossa ei ole enää koetuksia kestettävänä?
”Se on pikemminkin ikuinen onnellisuus, mutta oikeastaan kyse on sanoista. Voitte kutsua sitä niin kuin haluatte, kunhan vain ymmärrätte käyttämänne sanat.”
2. Sielun eroaminen ruumiista
154. Onko ruumiin ja sielun [5] eroaminen kivulias?
”Ei. Ruumis kärsii lähes aina enemmän elämänsä aikana kuin kuoleman hetkellä; sielu [5] on silloin lähes irti ruumiista. Kärsimykset, joita koetaan joskus kuoleman hetkellä, ovat nautinto Hengelle [2], joka näkee karkoituksensa (henkien maailmasta [4]) saapuvan loppuunsa.
Luonnollisessa kuolemassa, joka saapuu elinten kuluessa loppuun ja iän seurauksena, ihminen jättää elämän huomaamattaan; se on kuin öljylamppu, joka sammuu öljyn loppuessa.
155. Miten sielun [5] eroaminen ruumiista tapahtuu?
”Sielu [5] vapautuu sitä ruumiissa pitelevien siteiden avauduttua.”
a) Tapahtuuko tämä eroaminen hetkellisesti ja äkillisen siirtymisen kautta? Onko olemassa jokin selvästi erottuva raja kuoleman ja elämän välillä?
”Ei. Sielu [5] vapautuu asteittain eikä pakene kuten vangittu lintu, joka saa yhtäkkiä vapauden. Nämä kaksi olomuotoa koskettavat toisiaan ja sekoittuvat sillä tavalla, että Henki [2] vapautuu vähitellen sitä kiinni pitelevistä siteistä. Nämä siteet löystyvät, mutta eivät repeä.”
Henki [2] sitoutuu elämänsä aikana ruumiiseen puolimateriaalisen ulkokuorensa eli perispiritin [7] kautta. Kuolema on ainoastaan ruumiin tuhoutuminen eikä tämän toisen ulkokuoren eli perispiritin [7], joka erkanee ruumiista orgaanisen elämän loppuessa. Tarkkailu osoittaa, että kuoleman hetkellä perispiritin [7] irtaantuminen ei tapahdu äkkinäisesti. Se tapahtuu asteittain ja hitaudella, joka vaihtelee yksilöiden mukaan. Joillakin se on hyvin nopea, ja voidaan sanoa, että kuoleman hetki on sielun [5] vapautumisen hetki, joka tapahtuu pian kuoleman jälkeen. Toisten kohdalla, erityisesti niiden, joiden elämä oli kokonaan materiaalinen ja sensuelli, ruumiista irtaantuminen on paljon hitaampi ja kestää joillakin kerroilla päiviä, viikkoja ja jopa kuukausia. Tämä ei edellytä ruumiilta pienintäkään elollisuutta eikä edes elämään palaamisen mahdollisuutta. Se tarkoittaa ainoastaan yhteenkuuluvuuden pysymistä ruumiin ja Hengen [2] välillä, yhteenkuuluvuuden, joka on suhteessa Hengen [2] elämänsä aikana materialle antaman arvon suuruuteen. On itse asiassa johdonmukaista käsittää, että mitä enemmän Henki [2] samaistuu materiaan, sitä enemmän se kärsii siitä erotessaan. Toisaalta älyllinen ja moraalinen aktiviteetti, eli ajatusten yleneminen elämän aikana, panevat alulle materiasta vapautumisen, joten kuoleman tullessa sielun [5] irtaantuminen on lähes hetkellinen. Tällaiseen tulokseen päästiin tarkkailemalla yksilöitä kuoleman hetkellä. Nämä tarkkailut myös todistavat, että kestävä yhtenevyys sielun [5] ja ruumiin välillä on joillakin yksilöillä erittäin tuskallinen, koska Henki [2] voi kokea ruumiin hajoamisen kauhut. Tämä tapaus on poikkeuksellinen ja erityinen tietyille elämäntyyleille ja kuoleman tyypeille; se ilmenee joidenkin itsemurhan tehneiden keskuudessa.
156. Voiko sielun [5] lopullinen eroaminen ruumista tapahtua ennen orgaanisen elämän täydellistä loppumista?
”Joissakin kuolinkamppailussa sielu [5] on jo jättänyt ruumiin eikä ruumiissa ole muuta kuin orgaanista elämää. Ihminen ei ole enää tietoinen itsestään, mutta hänellä on kuitenkin vielä yksi elämän ”henkäys”. Ruumis on kone, jota sydän liikuttaa. Ruumis elää niin kauan kuin sydän saa veren virtaamaan suonissa, eikä siihen tarvita sielua [5].”
157. Onko sielulla [5] kuoleman hetkellä joskus viimeinen henkäys tai ekstaasi, joka saa sen näkemään vilahdukselta maailman, johon se tulee astumaan?
”Sielu [5] tuntee usein ruumiseen sitovien solmujen aukeavan, jolloin se tekee kaikkensa, jotta ne aukenesivat kokonaan. Ja kun sielu [5] on osittain irti materiasta, se näkee tulevaisuuden avautuvan edessään ja nauttii Henkenä [2] olemisen tilan ennakoimisesta.”
158. Voiko esimerkki perhosen toukasta, joka ryömii ensin maan päällä, lopettaa sitten kotelovaiheen kuolemaa muistuttavalla tavalla ja syntyy kauniiksi olennoksi, antaa meille mielikuvan maanpäällisestä elämästä, kuolemasta ja lopulta uudesta elämästämme?
”Tämä on rajoitettu mielikuva. Kuvaus on hyvä, mutta teidän ei pidä ottaa sitä kirjaimellisesti, kuten te usein teette.”
159. Minkä tunteen sielu [5] kokee sillä hetkellä, kun se tunnistaa olevansa henkien maailmassa [4]?
”Se riippuu sielun [5] aikaisemmista teoista. Jos se on tehnyt pahaa haluten tehdä niin, se häpeää aluksi tekojaan. Oikeamieliselle se on hyvin erilaista; tuntuu kuin suuri paino putoaisi harteilta, eikä se pelkää tutkivaa katsetta.”
160. Tapaako Henki [2] välittömästi ne, jotka tunsi maan päällä ja jotka kuolivat ennen sitä?
”Kyllä, sen kiintymyksen mukaisesti, jota se tunsi niitä kohtaan ja jota ne tunsivat sitä kohtaan. Ne tulevat usein sen ympärille vastaanottamaan sitä henkien maailmaan [4] ja auttavat sitä vapautumaan materian siteistä. Ne tapaavat uudelleen myös useita niitä, joita olivat menettäneet näkyvistä maallisen elämänsä ajaksi. Se näkee niitä, jotka elävät henkien maailmassa [4] ruumiillisten elämiensä välistä aikaa ja vierailevat niiden luona, jotka ovat ruumiillistuneita [17] eli elossa ruumiillisessa elämässä.”
161. Tapahtuvatko sielun [5] eroaminen ja elämän lakkaaminen samanaikaisesti väkivaltaisessa tai onnettomuudessa tapahtuvassa kuolemassa, kun elimet eivät ole vielä heikentyneet iän tai sairauksien myötä?
”Yleensä näin on, mutta kaikissa tapauksissa ne erottava hetki on hyvin lyhyt.”
162. Säilyttääkö ihminen tietoisuuden itsestään jokusen hetken esimerkiksi mestauksen jälkeen ?
”Usein tietoisuus jää muutamiksi minuuteiksi, siihen asti kun orgaaninen elämä kokonaisuudessaan loppuu. Mutta usein kuoleman pelko aiheuttaa tietoisuuden menettämisen ennen mestausta. ”
Tässä käsitellään tietoisuutta, joka mestatulla voi olla ihmisenä, eikä Henkenä [2], elintensä kautta. Jos ei menettänyt tätä tietoisuutta ennen mestausta, sen voi säilyttää muutaman lyhytkestoisen hetken ajan. Tietoisuus kuitenkin väistämättä lakkaa aivojen orgaanisen elämän loppuessa, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että perispirit [7] olisi kokonaan irtaantunut ruumiista. Päinvastoin, kaikissa väkivaltaisen kuoleman tapauksissa, kun kuolema ei johdu elämän voimien asteittaisesta sammumisesta, ruumiin perispiritiin sitovat siteet ovat lujempia ja täydellinen irtaantuminen hitaampi.
3. Häiriintymisen vaihe ruumiin kuoleman jälkeen
163. Onko sielulla [5] tietoisuus itsestään välittömästi ruumiin jättämisen jälkeen?
”Välitön tietoisuus ei ole hyvä ilmaisu. Sielu [5] pysyy jonkin aikaa häiriintyneessä tilassa.”
164. Kokevatko kaikki Henget [2] häiriintymisen vaiheen, joka seuraa sielun [5] erkanemista ruumiista, samanasteisena ja samanpituisena?
”Ei, tämä riippuu kunkin Hengen [2] kehittyneisyydestä. Se Henki [2], joka on jo puhdistautunut tunnistaa itsensä lähes välittömästi, koska se vapautui materiasta jo fyysisen elämänsä aikana toisin kuin lihallinen ihminen, jonka omatunto ei ole puhdas, säilyttää materian vaikutuksen paljon kauemmin.”
165. Vaikuttaako spiritismin[1a] tunteminen häiriintymisen kestoon enemmän tai vähemmän?
”Vaikutus on suuri, sillä Henki [2] ymmärtää jo etukäteen tilanteensa. Hyvän harjoittaminen ja omantunnon puhtaus vaikuttavat kuitenkin eniten.”
Kuoleman hetkellä kaikki näyttää aluksi sekavalta. Sielu [5] tarvitsee jonkin aikaa itsensä tunnistamiseen. Se on pyörryksissä niin kuin ihminen herätessään hyvin syvästä unesta ja pyrkii tajuamaan tilanteen. Mielikuvien kirkkaus ja muistikuvat menneestä palaavat sitä mukaa kun materian vaikutus sammuu ja ajatuksia sumentava sumu hälvenee.
Ruumiin kuolemaa seuraavan häiriintymisen kesto vaihtelee paljon; se voi kestää muutamia tunteja, useita kuukausia tai jopa vuosia. Se on lyhyempi heille, jotka antoivat maanpäällisestä elämästä lähtien painoarvoa tulevaisuuden tilalleen, sillä he ymmärtävät asemansa välittömästi.
Tämä häiriintyminen vaihtelee erityisissä olosuhteissa kunkin yksilön luonteen ja ennen kaikkea kuoleman tavan mukaan. Väkivaltaisissa kuolemissa, kuten itsemurha, kidutus, onnettomuus, aivohalvaus,
haavoittuminen jne. Henki [2] on yllätetty, hämmästyy, ei usko kuolleensa ja ylläpitää tätä ajatusmallia jääräpäisesti. Se kuitenkin näkee ruumiinsa ja tietää, että tämä ruumis oli sen eikä ymmärrä, miksi se on erillään siitä itsestään. Se lähentyy ihmisiä, joita arvostaa, puhuu heille eikä käsitä, miksi he eivät kuule. Tämä illuusio kestää perispiritin [7] täydelliseen vapautumiseen asti, ja ainoastaan sitten Henki [2] tunnistaa itsensä ja ymmärtää, että ei enää kuulu ihmisten joukkoon.
Tämän ilmiön voi selittää helposti. Kun Henki [2] yllätetään odottamattomalla kuolemalla, se menee pyörryksiin äkillisestä itsessään tapahtuvasta muutoksesta. Sille kuolema on vielä tuhon ja hävityksen synonyymi. Koska se ajattelee, näkee ja kuulee, se ei pidä enää itseään kuolleena. Sen illuusio kasvaa, kun se näkee muotonsa, joka on samanlainen kuin sen kuolemaa edeltäneen ruumiin muoto mutta jonka eteeristä/hienojakoista olemusta se ei vielä ole ehtinyt tutkiskelemaan. Se luulee ruumiinsa olevan kiinteä ja kompakti niin kuin ruumiillisen elämän ruumis, ja kun se kiinnittää huomionsa ruumiiseensa, se ihmettelee, miksei voi koskettaa sitä.
Tämä ilmiö on samanlainen kuin somnambulismi [14]-ilmiö niiden kohdalla, jotka eivät ole sitä aikaisemmin kokeneet; he eivät usko nukkuvansa. Heille uni tarkoittaa samaa kuin kykyjensä lakkauttaminen. Kun he somnambulismin [14] tilassa kuulevat ja ajattelevat vapaasti sekä näkevät, he ovat luonnollisesti sitä mieltä, että sillä kyseisellä hetkellä he eivät nuku. Jotkut Henget [2] kertovat tämän erikoisuuden tapahtuneen jopa tilanteissa, joissa kuolema ei ole tullut yllättäen. Tämä on kuitenkin aina yleisempää niille, jotka sairaudestaan huolimatta eivät ajatelleet kuolevansa. Siten Hengen [2] voidaan havaita katselevan omia hautajaisiaan niin kuin ne olisivat sille tuntemattoman henkilön hautajaiset ja puhuvan tästä asiasta niin kuin se ei olisi sitä itseään koskeva asia, siihen asti kunnes ymmärtää totuuden.
Kuolemaa seuraava häiriintymisen vaihe ei ole tuskallinen hyville ja rauhallisille ihmisille. Se on kaiken kaikkiaan samankaltainen kuin rauhallista herätystä seuraava vaihe. Niille, joilla ei ole puhdas omatunto, se on täynnä huolia ja tuskia, jotka kasvavat sitä mukaa kun he tunnistavat itsensä tilan.
Joukkokuolemien tapauksissa on havaittu, että samanaikaisesti menehtyvät eivät aina tapaa toisiaan välittömästi. Kuolemaa seuraavassa häiriintymisessä jokainen menee omalle taholleen tai huolehtii ainoastaan niistä, joista on kiinnostunut.